torstai 15. lokakuuta 2015

Ilmalämpöpumppu













Nyt se sitten tuli meillekin ... ilmalämpöpumppu. Mieheni mukaan tämä 'ihme' säästää meidän sähkölaskussa huomattavan summan - toivottavasti. Vaikka sähkölaskumme eivät ole kesäaikana olleetkaan suuret, talvi on tulossa. Kainuun alueella toimiva Loiste -sähköyhtiö on ollut muutaman puheluni kohde siirtomaksujen vuoksi. Tuntuu uskomattomalta, että sähkölasku on kahdelta kuukaudelta n. 40 - 50 euroa, ja siirtomaksu on vastaavalta ajalta kolminkertainen.

Talossamme on suorasähkölämmityksen lisäksi iso leivinuuni ja puulämmitteinen sisäsauna. Juuri eilen ilmestyneen Vattenfallin tiedotteen mukaan ilmalämpöpumppu voi ollakin hyvä hankinta, tarkastellaan sitä seuraavien sähkölaskujen yhteydessä.
Vastustin 'pumpun' hankintaa monta vuotta. Jarmo vakuutteli sitä kannattavaksi ja lopulta löytyi testien paras vaihtoehto ja huippuasentaja Teemu Härkönen, joka on Scanofficen valtuutettu asentaja. Teemun asiantunteva palvelualttius jo ensimmäisestä puhelusta vakuutti Jarmon vielä enemmän oikeasta valinnasta.

Eilen Teemu sitten saapui tarvikkeineen. Oli ihailtavaa katsella ammattimiehen toimintaa lähes kahdeksan tunnin ajan ja lopussa hän antoi meille vielä selkokielisen opastuksen ilmalämpöpumpun käytöstä ja huollosta. Takapiha, terassi ja seinä olivat Teemun lähdettyä siistissä kunnossa, eikä meidän tarvinnut kuin nauttia asennuksen tuloksesta.

Nyt nautimme pumpun kierrättämästä lämmöstä ja 'Putinin' silmän (ilmalämpöpumpun silmä) valvonnasta.

Lämpöä syksyyn,

minna
 


2 kommenttia:

  1. Näppärän näköinen! Meilläkin ilmalämpöpumppu ollut mietinnässä, mutta se myös sitten unohtui jossain vaiheessa. Voi olla, että vihdoin ensi vuonna saataisiin tuo meillekin kotiutettua.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, on säästänyt sähkölaskussa huomattavasti. Emme käytä ilmalämpöpumppua viilentämiseen, siksi sen on kustannustehokas lämmitysmuoto.

    VastaaPoista