perjantai 6. marraskuuta 2015

Aamulenkki kauniissa maisemissa

Kalastajia Vanhankaupungin lahdella.

Aamukuura penkeillä Arabianrannassa.

Aurinko nousee Arabianrannassa.

Uuden kotimme takapihan 'keidas'.

Pihakiikku.

Siian lippoajia Vanhankaupunginlahdella.

Arabianranta.

Marraskuu ja ei vieläkään lunta. Viime vuonna tähän aikaan Korholassa oli jo kolattavat hanget. Meidänkin pihallemme ilmestyi Polariksen mönkijä lumiauralla varustettuna. Mönkijästä onkin ollut todella paljon hyötyä niin lumi- kuin puutöissäkin. Taidettiin sillä vetää muutaman kerran lumihankeen juuttunut autokin takaisin ajoradalle.

Mutta nyt ei näy lunta ja ilman lämpötilakin on ollut lähes +10 astetta joka päivä. Aamulla, kun avaan silmät, aurinko pilkistää taivaanrannassa. Pakko päästä lenkille.

Korholassa aamulenkkini sijoittuivat Savirannantien etenemiseen päästä päähän, joka on n. 7 kilometriä soraista metsätietä, minkä reitille sijoittuu noin kymmenkunta taloa. Helsingissä taas kierrän Arabianrannasta Vanhankaupunginlahdelle ja siitä Koskelantietä Kumpulan maauimalan vierestä omakotitalojen puutarhojen kautta Kampukselle ja takaisin Arabianrantaan. Matkaa kertyy ehkä saman verran, mutta maisemat ovat erilaiset, lisäksi tapaan matkani varrella ihmisiä, tätä ei koskaan tapahtunut Savirannalla - mitä nyt muutaman kerran auto pyyhälsi ohitseni.


Arabianranta ja Vanhankaupunginlahti ovat sielunmaisemani, toivottavasti sinäkin nautit kuvista.

Rentouttavaa viikonloppua,

Minna







3 kommenttia:

  1. Sä oot päässyt uudestaan kotiin. Mulle täysin vieraita paikkoja mutta kyllä upeat maisemat ovat.

    VastaaPoista
  2. Katju, nyt kun olet vuorotteluvapaalla, tervetuloa vierailulle Arabianrantaan. Olisi kiva tavata vuosien jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta!

    Onpas taas pieni maailma; huomaan että tunnet Katjun, joka on munkin frendi.

    VastaaPoista