tiistai 24. maaliskuuta 2015

Takatalvi

Tänään aamu todella valkeni. Lunta on satanut yön aikana viitisen senttiä ja puiden oksatkin taittuivat sen painosta. Järvelle ei näky mitään, sillä lumisade on edelleen sankkaa.

Viime viikon lämpimän sään vuoksi pihamme on aivan jäässä ja nyt kun siihen sataa vielä lumi päälle, kävely ilman piikkejä on todella taiteilua.

Katsoin ikkunasta, kun Jarmo lähti töihin, hyvin lähti auto pihasta, vaikka eilen aamulla pienen mäen vuoksi piti ottaa lähtö ainakin viisi kertaa uusiksi. Ja kesärenkaita ei todellakaan ole vielä vaihdettu.

Puolentoista viikon kuluttua on pääsiäinen. Viime vuonna samaan aikaan haravoimme ja poltimme oksia lumettomalla pihalla - kuinkahan käy tänä vuonna.


Huomenna suuntaamme kohti Etelä-Suomea, joten jospa kevät saapuisi Kainuuseen siihen kun tulemme  takaisin kotiin.

Lumista tiistaipäivää, - minna -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti