sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Sähköt poikki

Eilen saimme kokea jotain, mitä olen pelännyt koko talven. Onneksi se tapahtui vasta nyt, toukokuussa. Meiltä nimittäin menivät sähköt yli kuudeksi tunniksi.
Talossamme on sähkölämmitys, mutta myös leivinuuni. Vesi tulee kaivosta, jossa on sähköpumppu, eli olemme riippuvaisia sähköstä.

Jarmo on intohimoinen formula-fani ja lauantain Monacon aika-ajot olivat juuri alkaneet.
Silloin se tapahtui, kaikki sähkölaitteet pimenivät, erityisesti se televisio.

Ulkona satoi vettä ja tuuli oli voimakas. Onneksi tietokoneessa ja puhelimessa oli vielä akkua jäljellä.

Katselimme ikkunasta, kuinka sade piiskasi terassille pieniä lehtiä tuulessa taittuvista koivuista. Oulujärvi velloi vaahtopäänä. Naapuri tuli soutuveneellä verkoilta, seurasimme, että he pääsevät rantaan turvallisesti.


Vastaavaa myrskyä en ole kokenut moneen vuoteen. Mietin, mistä saamme ajankohtaista tietoa korjaustöistä. www.loiste.fi -sivustolta löytyi karttaa,
joka kertoi yksityiskohtaisesti, montako henkilöä Savirannantiellä oli ilman sähköä ja samalla tietenkin, mikä oli tilanne koko Kainuussa.

Puolikymmenen aikaan sähköt lopulta palautuivat. Olimme kerenneet jo miettimään,
miten selviäisimme muutaman päivän ilman sähköä - onneksi suunnitelmaa ei tarvinnut ottaa käytäntöön.

Kehityksen tuomista eduista ei ole helppo luopua.

- minna -






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti